Rakkaat ystävät Kristuksen lähetystehtävän palveluksessa,

Olette sydämellisesti tervetulleita Suomeen ja Sofia-keskukseen. Meillä tämä viikko on tärkeä ja olemme odottaneet sitä hartaasti. Tahdomme tulla tähän viikkoon ”korva edellä”. Se tarkoittaa, että haluamme kuulla teidän näkemyksiänne siitä, mitä Kristuksen kirkon lähetystehtävälle kuuluu. Minkä asioiden kanssa Kristuksen kirkkona kamppailemme juuri tänään? Kuinka arvioitte yhteistyötänne Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kanssa? Missä olemme onnistuneet, missä emme? Missä olemme näkeviä, missä sokeita ja kuuroja? Miten voisimme kehittää ja parantaa toimintaamme Kristuksen kirkon mission palveluksessa ja teidän kumppaninanne? Miten voimme tukea ja rohkaista toisiamme?

Kirkkojemme suhde on vastavuoroinen. Siksi haluamme myös ”hyötyä” teistä: toivomme, että teidän vierailunne voisi vahvistaa kirkkomme missionaarisuutta ja siten jättää vahvan jäljen kirkkomme hengelliseen elämään.

Edellisen kerran tämä tilaisuus järjestettiin kymmenen vuotta sitten. Kristuksen antama lähetystehtävä on yhä sama. Mutta maailma on muuttunut. Siksi myös meidän täytyy uudistaa ajatteluamme, kehittää työtämme ja tehdä parannusta elämässämme. Tämä asenne mielenmuutokseen on evankeliumin ytimessä, alkaahan koko Kristuksen julkinen toiminta Markuksen evankeliumin mukaan kehotuksella ”metanoiete”, kääntykää ja uskokaa evankeliumi. Tämä asenne elämän jatkuvaan korjaamiseen on luterilaisen uskon ytimessä, sillä juuri se on Martti Lutherin ensimmäisen aneteesin ja siten kaikkien aneteesien varsinainen sanoma.

Ennen kuin kerron, miten lähetystyö on järjestetty Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa tänään, haluan tuoda yhden näkökulman kirkon lähetystehtävään globaalilla tasolla.

******

Lähetystyön tehtävä on julistaa evankeliumia Kristuksesta, jotta ihmiset löytäisivät pelastavan uskon Jumalaan, kasvaisivat rakkaudessa lähimmäiseen ja pelastuisivat ikuisesti. Luterilaiset reformaattori puhuivat paljon ”puhtaasta evankeliumista”: Tosi kirkko on siellä, missä evankeliumia julistetaan ”puhtaasti”. Tämä pieni sana ”puhtaasti” voi tuntua ärsyttävältä tai uhkaavalta. Joillekin se voi tuoda mieleen sellaisen puhdasoppisen teologian, joka takertuu jatkuvasti pikkutarkkoihin yksityiskohtiin. Uskon silti, että tuolla sanalla on merkitystä.

Länsimaissa on pitkään viljelty niin kutsuttua valistuksen kertomusta, jossa valistuksen ajan uskonnosta vieraantuneet filosofit loivat edellytykset vakaan demokratian synnylle maailmassa. Tässä kertomuksesta kristilliselle lähetystyölle tarjotaan jarruttajan rooli tai jopa kolonialismin pönkittäjän rooli. On selvää, että kristillisen lähetystyön historiassa on tehty virheitä. Kuitenkin kertomus valistuksesta vakaan demokratian synnyttäjänä on vakavalla tavalla vajaa.

Amerikkalainen tutkija Robert Woodberry osoittaa artikkelissaan ”The Missionary Roots of Liberal Democracy” (American Political Science Review, Voi 106, May 2012, 244-274) laajan teologisen, historiallisen ja tilastotieteellisen evidenssin avulla, että evankelioiva protestanttinen lähetystyö vaikutti erittäin merkittävästi vakaiden demokratioiden syntyyn. Evankelioivat protestantit suostuttelivat uusilla lähetysalueilla kuulijoita vastaanottamaan uskon ja korostivat jokaisen oikeutta lukea Raamattua omalla äidinkielellään. Tämä sai heidät puolustamaan uskonnonvapautta, järjestämään kansanopetusta massoille ja kehittämään uudenlaista kirjapainotoimintaa. Tämä puolestaan johti sanomalehtien syntyyn, mikä johti kansalaisjärjestöjen syntyyn, mikä johti puolueiden syntyyn – kaikki vakaan demokratian välttämättömiä ennakkoehtoja. He myös protestoivat alkuperäiskansojen riistoa, raportoivat väärinkäytöksistä hallituksille, voimaannuttivat alkuperäiskansoja ja saivat siten aikaan tärkeitä reformeja.

Jeesus sanoi: Hedelmistään puu tunnetaan. Puhdas evankeliumi kantaa hyviä hedelmiä. Jos pidämme vakaata demokratiaa, oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa hyvinä hedelminä, meillä on paljon aihetta kiittää menneiden sukupolvien lähetystyöntekijöitä ja lähetysjärjestöjä, jotka tekemällä evankeliumin työtä käynnistivät myös tärkeitä uudistuksia yhteiskunnassa, siis tässä ajallisessa elämässä.

*****

Kautta kirkon historian Kristuksen puhdas evankeliumi on haluttu joko kieltää tai varastaa ja alistaa palvelemaan evankeliumille vieraita voimia. Esimerkiksi kommunismi halusi kieltää kristinuskon, kun taas fasismi yritti varastaa sen.

Nykyaikana näemme, kuinka jotkut haluavat alistaa evankeliumin palvelemaan ahtaita kansallisia etuja, äärimmäistä nationalismia, ksenofobiaa, islamofobiaa ja jopa rasismia. Se tapa, jolla Venäjän ortodoksinen kirkko pyhittää Venäjän imperialismia tai jolla Trump puhuu poliittisista kilpailijoistaan tai jolla kristillisen sionismin kannattajat puhuvat palestiinalaisista, ei mielestäni ole enää ”puhdasta evankeliumia”.

Politiikan toisella laidalla toiset janoavat oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa, mutta haluavat jakaa ihmiset mustavalkoisesti sortajiin ja sorrettuihin. Silloin ei enää niinkään etsitä yhteistä hyvää, vaan vastustajaa, joka voidaan ”peruuttaa”. Afroamerikkalainen professori John McWorther väittää, että niin kutsutussa woke-kulttuurissa on uskonnon piirteitä: sillä on oma papisto ja pyhät kirjoitukset, oma käsitys perisynnistä ja evankeloimisesta, oma apokalyptinen visio ja oma inkvisitio, joka on valjastettu etsimään vääräuskoisia ja puhdistamaan yhteiskunta harhaopeista.

Molemmissa ajattelumuodoissa ajatellaan, että hyvän ja pahan raja kulkee ihmisten ja ihmisryhmien välillä. Luterilainen usko väittää, että hyvän ja pahan taistelu kulkee jokaisen ihmisen sydämessä. Siinä taistelussa tarvitsemme Jumalan apua ja myös toistemme apua, siis yhteistä keskustelua ja kuuntelua. Uskon, että kristittyinä joudumme yhä pohtimaan, mitä tarkoittaa Kristuksen ”puhdas” evankeliumi” tänään.

*******

Tästä tulemme siihen, kuinka lähetystyö ja kansainvälinen diakonia on järjestetty Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa.

Nykyisin meillä on kahdeksan lähetystyötä tekevää järjestöä. Ne sitoutuvat kokonaisvaltaiseen lähetystyöhön: se käsittää evankeliumin julistuksen (proclamation), diakonisen palvelun (service) ja vaikuttamistyön vääristyneiden olosuhteiden korjaamiseksi (advocacy) sekä uskontodialogin (inter-faith dialogue). Lisäksi Kirkon ulkomaanapu tekee humanitaarista työtä eli kansainvälistä diakoniaa.

Kaikki järjestöt ovat itsenäisiä. Niillä on erilainen historia. Toiset on perustettu jo 1800-luvulla, toiset syntyivät 1960-luvun murroksessa. Osa keskittyy lähetystyöhön, toiset toimivat sekä lähetysjärjestönä ulkomailla että herätysliikejärjestönä Suomessa.

Kirkolliskokous on määritellyt järjestöille ehdot perussopimuksessa ja hyväksynyt ne virallisiksi sopimusjärjestöiksi. Piispainkokous määrittelee niille kirkon lähetysstrategian viideksi vuodeksi kerrallaan. Nykyinen strategia on Yhteinen todistus 2023 (Common Witness 2023). Tästäkin haluaisimme kuulla näkemyksenne. Piispainkokous valvoo, että järjestöt toimivat lähetysstrategian mukaisesti. Kirkkohallitus solmii sopimukset viideksi vuodeksi kerrallaan.

Sopimusjärjestöjen, hiippakuntien ja piispainkokouksen yhteisenä toimielimenä toimii piispainkokouksen asettama Kirkon lähetystyön toimikunta, jonka puheenjohtajana toimin. Siinä ovat edustajat kaikista hiippakunnista ja sopimusjärjestöistä.

Kirkon valtakunnallisella tasolla jokapäiväisesti lähetystehtävää hoitaa Kirkkohallituksen virastossa toimiva Kirkon lähetystyön keskus. Sen henkilökunta hoitaa lähetysteologiaa, lähetyskoulutusta, uskontodialogia, kirkon kansainvälistä apua ja kirkkomme ulkosuhteita. Sen henkilökunta on käytännössä järjestänyt nämä kumppanuusneuvottelut.

Kaikki sopimusjärjestöt sitoutuvat piispainkokouksen lähetysstrategiaan, mutta ne eivät ole kaikesta yhä mieltä. Esimerkiksi naisten pappeudesta voi olla erilaisia käsityksiä. Kirkkomme on avannut pappisviran naisille 1986. Jotkut järjestöt suhtautuvat päätökseen pidättyvästi, mutta sallivat eri käsityksiä omien jäsentensä piirissä. Kirkko ei edellytä järjestöiltä yhtä virkakäsitystä, mutta kaikkien on toimittava piispainkokouksen 2006 asiasta antamien periaatteiden mukaisesti.

Kirkkona kunnioitamme tässä asiassa ja muutenkin kumppanuuskirkkojemme omia päätöksiä, emmekä puutu niihin omilla ratkaisuillamme.

Kuten sanoin, kirkkomme haluaa olla täällä ”korva edellä”. Siksi on aika hiljentyä ja kuunnella, mitä voimme oppia teiltä. Sydämellisesti tervetuloa!